Häkli
Vandaaleista laitteli mulle sähköpostia siinä tammikuun alussa. Niillä oli kiertue menoillaan ja Riksun keikka tulossa, ja ne halusivat paikallisen supportbändin paikalle. Meillä oli kotikulmilla pari muutakin keikkaa siinä tulossa, mutta lupauduttiin kuitenkin menemään myös bar Escapeen täräyttämään nopee setti. Keikkaliksaksi sovittiin vaan bissee, mikä sopi meille kun voitiin vetää niiden backlinellä. Ei ollu siis paljoakaan roudattavaa.
Häkli Vandaaleista laitteli mulle sähköpostia siinä tammikuun alussa. Niillä oli kiertue menoillaan ja Riksun keikka tulossa, ja ne halusivat paikallisen supportbändin paikalle. Meillä oli kotikulmilla pari muutakin keikkaa siinä tulossa, mutta lupauduttiin kuitenkin menemään myös bar Escapeen täräyttämään nopee setti. Keikkaliksaksi sovittiin vaan bissee, mikä sopi meille kun voitiin vetää niiden backlinellä. Ei ollu siis paljoakaan roudattavaa.
Vedettiin siinä sitä keikkaa ja kattelin että yleisö näytti olevan sellasta meidän mutsin ikäistä porukkaa, mikäs siinä! Vandaalien fanipohja on näemmä vanhentunut bändin mukana.
No joo, ei siinä meidän keikassa oikeestaan mitään kerrottavaa oo, vedettiin joku kuus biisii ja sillä hyvä. Keikan jälkeen Kimmo tais häippästä himaan tai duuniin tai johonki ja me jatkettiin Hessun kanssa iltaa olusten merkeissä. Martikaisen Jarkko oli paikalla (varmaankin kuitenkin Vandaalientakia) ja pienen psyykkaamisen jälkeen Hessu uskaltautui kysäisemään mieheltä, miltä Jarspis’s Allstars maistui. Jarkkohan oli ollut aivan innoissaan meidän vedosta ja kehui keikan maasta taivaisiin ja takaisin. Täsmälliset sanansa olivat muistaakseni ”Mikäs siinä.”
Positiivisen palautteen innoittamana tunnelma nousi kattoon ja me fiilisteltiin Vandaaleja täysin rinnoin. Vandaalien setin puolivälissä sähköt kuitenkin katkesi ja soitto loppui kesken biisin. Häkli vakuutteli kuitenkin lavalta käsin, että keikka jatkuu, kunhan vika selviää. Tauon jatkuttua hetken aikaa, lavalta alkoi kuulua merkkejä soiton jatkumisesta. Ensin tuli vähän kitaraa, sitten PA vinkaisi, siirryimme eturiviin jännittämään jatkoa.
Alkoi jo vaikuttaa hyvältä; kitaristi-mies (olisko se nyt ollut sitten Piitsi?) oli kitara kädessä stagella ja särkijä surisi. Mikrofonia testatessaan hyvä meininki kuitenkin loppui. Me seistiin noin metrin päässä ja ihmeteltiin, että mitä vittua, kun äijä näytti vetävän hullut kilarit, heilui ja heitti mikin kädestään. Noin sekunnissa tajuttiin kuitenkin että vitullisen sähköiskunhan se siitä sai! Oli kyllä perkeleen pelottava tilanne. Jätkä tippui ku tyhjä säkki tajuttomana lavalle. Ite en kerinnyt humalaltani edes kunnolla ymmärtämään mitä siinä tapahtui, kun kaiken karvaiset auttajat jo kerääntyivät pitkin lavaa. Häkli hääti hermostuneena ylimääräisiä pois lavalta, kunnes joku ymmärsi soittaa ambulanssin.
Keikka jäi kesken, kitaristi lähti sairaalaan ja loppu Vandaaliporukka + minä ja Hessu jäätiin takalavalle analysoimaan ja ihmettelemään. Pikkuhiljaa siirryimme Hessun kanssa paikallisen yökerhon suuntaan ja sinnehän ne vandaalitkin lopulta valuivat. Positiivisen maun muistoon jätti Piitsiltä Häklille sairaalasta tullut puhelu (vai oisko ollu tekstiviesti): ”Ottakaa mun buutsit ja viritin mukaan sieltä!”
-Jarspis
(Tarkistin tätä episodia Vandaalien sivuilta, ja ilmeisesti Piitsi ei edes saanut heitettyä mikkiä pois, vaan kiertuemanageri potkaisi mikin kädestä irti. Näin se ihmismuisti ja kokemusperäisyys pettää. Lue juttu Vandaalien sanoin täällä.)
