Jarspis’s Allstarsin maine vuoden 2008 tiukimpana partybandinä ei selvästikään ole laantunut vuonna 2010. Tämä on analysoitavissa siitä faktasta, että meidät tilattiin aitoihin naimisiinmeno-häihin soittamaan meille ah niin luontaista punkrockmusiikkia. Coverpainoteinen, kaksi settiä sisältävä esiintyminen oli sovittu jo vuotta aiemmin, joten harjoitteluaikaa oli riittävästi. Hääpari ei kuitenkaan painostuksesta huolimatta esittänyt kuin kaksi toivekappaletta, joten otimme vapauden soittaa mitä halutaan ja kuinka lujaa tahansa. Oletamme näet, että tilaaja on ennakkoon tutustunut ohjelmistoomme sekä desipeleihin ja -vehkeisiin.
Jarspis’s Allstarsin maine vuoden 2008 tiukimpana partybandinä ei selvästikään ole laantunut vuonna 2010. Tämä on analysoitavissa siitä faktasta, että meidät tilattiin aitoihin naimisiinmeno-häihin soittamaan meille ah niin luontaista punkrockmusiikkia. Coverpainoteinen, kaksi settiä sisältävä esiintyminen oli sovittu jo vuotta aiemmin, joten harjoitteluaikaa oli riittävästi. Hääpari ei kuitenkaan painostuksesta huolimatta esittänyt kuin kaksi toivekappaletta, joten otimme vapauden soittaa mitä halutaan ja kuinka lujaa tahansa. Oletamme näet, että tilaaja on ennakkoon tutustunut ohjelmistoomme sekä desipeleihin ja -vehkeisiin.
Settilistan laadimme seuraavalla tavalla:
1. Kimmo lähetti mulle tekstiviestillä mahdollisia soitettavia kappaleita
2. Hylkäsin suoralta kädeltä biisit, joita en tuntenut ja joista en tykännyt
3. Hylkäsin biisit joita en uskonut osaavani soittaa
4. Siirsin Kimmon laulettavaksi kappaleet joita en uskonut osaavani laulaa
5. Täydensimme biisilistan muutamalla omalla kappaleella
6. Jaoin biisit kahteen settiin ja laitoin ne mukavaan järjestykseen
7. Kimmo ja Hessu järjestivät kappaleet uudelleen oikeasti hyvään järjestykseen
Koska olemme professonaaleja, aloitimme harjoitukset jo useita viikkoja ennen häitä. Kaikki biisit oli sikahelppoja, koska ne oli punkkia, paitsi ne jotka ei ollut punkkia, jotka puolestaan olivat tylsiä ja siksi helppoja. Ainoa kurja asia oli se, että Kimmo pakotti mut kuuntelemaan faith no morea, jotta opin soittamaan easyn. Se oli rankkaa, jos jokin.
Keikkapäivänä olimme sopineet treffit treenikselle klo 11.00. Olin paikalla 10.48, luonnollisesti ensimmäisenä. Soitto Hessulle paljasti sen, että hän ja Pekka olivat olleet edellisenä päivänä vauhdissa, eivätkä olleet vielä pesseet hampaita, eivätkä myöskään nousseet punkasta. Pekka on meistä kaikista eniten pro, joten hän veti housut jalkaan, nappasi pukunsa kainaloon ja hylkäsi Hessun, jonka luona oli viettänyt yönsä. Pekka saapui treenikselle klo 10.59 todeten, ettei hän aio myöhästyä vaikka Hessu myöhästyikin.
Hessukin saapui, ja reilusti ennen Kimmoa, joka oli kuitenkin todennäköisesti herännyt kaikkein aikaisemmin. Kimmon myöhästyminen on kuitenkin annettava anteeksi, sillä hän toi mukanaan auton + peräkärryn, joilla siirtyminen Hämptonin pahamaineisille takapihoille tapahtuisi. Kun kärry oli suurin piirtein pakattu, ja musiikkikaupassa kertaalleen käyty, minä ja Pekka lähdimme viemään autoani kotiin, josta Kimmo ja Hessu noutaisivat meidät.
Ennen autoni hylkäämistä koukkasimme vielä Pekan residenssin kautta, koska Pekan piti noutaa sieltä joku johto ja yksi mikrofoni, sekä vaihtaa t-paitansa soveliaampaan. Odottaessani Pekan pihalla, ilmoitin tekstiviestitse sulhaselle olevamme noin puoli tuntia sovitusta myöhässä (se oli vale, myöhästyimme tunnin!). Pekka palasi autoon todeten, että ”nyt on piuha” johon minä vastasin ”entäs se mikki?” Pekka lähti juoksemaan takaisin asuntoonsa ja palasi hetken kuluttua punaisena, hikisenä, iloisena ja mukanaan shure 57, jonka hän myöhemmin unohti autooni, eikä sitä siispä edes käytetty. Vielä nopea pysähdys musiikkikaupassa, ja motorwägeniä pitkin Casa Dela Vega Alejarnoon, eli meikäläisen tiluksille.
Kun Kimmo ja Hessu viimein saapuivat meitä noutamaan (olivat joutuneet pakkaamaan peräkärryn lähdettyämme vielä uudestaan, sillä kuomu ei ollut mennyt kiinni!), olimme tietoisia totisesta myöhästymisestä. Onneksi olemme tottuneet myöhästelyyn ja siksi suunnitelleet olevamme paikalla aivan liian aikaisin. Tällä tavoin roudaukselle ja soundcheckille jää juuri sopivasti aikaa.
Perille löydettiinkin helposti ja roudaus kävi nopeasti, koska Pekka kielsi meitä koskemasta mihinkään. Seuraavat viisi tuntia vietimmekin syöpötellen hääruokaa takahuoneessa piilossa rahvaan katseilta, sekä juopotellen lähikuppiloissa hitusen ylipukeutuneina.
Häävieraista iso osa oli minulle entuudestaan tuttuja, joten jättäydyin tourbussin kyydistä Hämeenlinnan yöhön, sillä ”vaikka kuinka moni on lähdössä yöllä taksilla Riksuun.” Tämä niin monesta suusta kuulemani lause soi päässäni koko yksinäisen, sikahintaisen taksimatkan välillä Hämeenlinna-Riihimäki.
Jarspis
