Levyt 2010 topkymppi by PikkuKimmo

Lauantai 1.1.2011 klo 9.32 - Pikkukimmo


Ensinnäkin tahdon mainita, että alla luetellut levyt eivät ole millään tavoin paremmuusjärjestykseen laitettu. Pikemminkin ne ovat nyt tuossa järjestyksessä kuin ovat sen takia, että ne tulivat mieleeni kyseenomaisessa järjestyksessä. Suosittelen lämpimästi kaikkia tutustumaan alla oleviin albumeihin.

 

Monster Magnet: Mastermind

- Nupit kaakkoon, paina playta ja mene risti-istunta-asentoon kaiuttimien väliin. Jos sinulle ei tule paskat housuun ensimmäisten 15 s:n aikana, niin mene lääkäriin, sillä sinussa on jotain vikaa.

Sweatmaster: Dig up the knife

- Hikimestarin monipuolisin, raskain ja allekirjoittaneen mielestä paras tuotos tähän mennessä. Yksi vuoden 2010 parhaimpia julkaisuja, mutta eihän se muuten olisi tälle listalle päässytkään.

Paleface: Helsinki – Shangri-la

- Levysoittimessani tiuhimpaan ikinä viihtynyt rap-levy. Tällaista rap-musiikin mielestäni kuuluisikin olla. Osuu ja upottaa.

Stam1na: Viimeinen Atlantis

- Kertomus siitä kuinka meidän ihmisten sitten käy, kun hukumme paskaan. ”Evoluutio jää, vain ihminen häviää. Ei meitä ollut syytä säilyttää.” Parhaimpia ikinä tehtyjä teemalevyjä.

Anna Puu: Sahara

- Kauniita hyvän olon biisejä esitettynä vielä kauniimmalla äänellä. Heilautti kättään meitä kohti Riihimäki Rockin backstage-alueella joko moikaten tai paarmaa häätäen.

Imperial state electric: s/t

- Olen joskus miettinyt, että osaako Nicke Andersson tehdä yhtään huonoa levyä. ISE:n ensimmäinen pitkäsoitto osoittaa, että mitä ilmeisimmin vastaus on kieltävä.

Motörhead: The wörld is yours

- Ei Motörheadin paras levy, mutta Motörhead on paskimmillaankin paras.

NOFX: The longest EP

- Kaikki NOFX:n julkaisemat EP:t samoissa kansissa. Voisi melkein väittää kuulevansa bändissä tapahtuneen muutoksen ja kehityksen.

Mokoma: Sydänjuuret

- Erittäin hyvä suomenkielinen metallilevy. Marko Annala on yksi Suomen parhaista sanoittajista. Ikinä.

Jo Stance: s/t

- Järkyttävän hyvä soul-levy.