Promosessions at the backyard of Hotel California, 9.4.2011

Tiistai 12.4.2011 klo 15.12 - Pikkukimmo


Rakas päiväkirja. Mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu vain mitä parhainta, sillä olin eilen lempipuuhassani. Minusta otettiin kuvia! Minä rakastan valokuvia ja kuvattavana oloa. Jos edes näen jossain kameran, alennan kaula-aukkoani ja asettelen huuleni sillä tavalla, että olisin suutelemassa kuvaa katselevaa henkilöä.

Menin kuvauspaikalle kampaajan, manikyyrin sekä autopesun ja – vahauksen kautta. Kyllähän siihen vähän ylimääräistä rahaa meni, mutta mitä kukaan ei tekisikään sen eteen, että näyttää kaikkein kauneimmalta valokuvassa, joka kuitenkin säilyy todisteena tuleville sukupolville niin kuin 4ever, joten päätin olla syömättä loppukuun ajan, koska on muutenkin tullut syötyä vähän liikaa, mutta kun ne hampurilaiset vaan on niin ihanan hyviä, että eihän kukaan voi olla edes syömättä niitä.

Mutta whatever, menin kuvauspaikalle ja arvaa mitä järkytyksekseni huomasin. Heba ja Jabi eivät olleet tehneet itselleen mitään. Siis aivan järkyttävää! Minä jouduin heidän kanssaan olemaan niissä valokuvissa. Kaikki kauneuteeni käyttämäni kallisarvoinen aikani ja vaivani oli ollut aivan turhaa. Minä olin siis niin down, kun heidät näin. Kaiken lisäksi ne oli jo ihan kännissä! No ne yritti sitten jotain sössöttää, että ”älä nyt, Kimmo, viitti heti suuttuu”, mutta kun ne ei voi millään ymmärtää, kuinka pahalta se tuntuu, kun yrittää pitää itsestään huolta ja tuoda parhaat puolensa esille ja sitten toiset ei tee niin kuin yhtään mitään ja sillä tavoin pilaa Minun kaikki chancet niin kuin mihinkään. :(

No sitten meistä alettiin ottaa kuvia jossain ihan hirveässä paikassa: junaradan varrella! Minä olin odottanut laituria, järveä ja koivuja riippumassa siinä aivan rannalla ja minä siinä aurinkolasit päässä loikoilemassa keskikesällä, mutta vielä mitä; kuvat otettiin keskellä ruminta kevättä siellä täällä ollen lunta ja tuolla mutaa ja koirankakkaa ja tyhjiä pulloja ja, salli minun sanoa yäk, tupakantumppeja!

No sitten semmoinen mustiin vaatteisiin pukeutunut mustahiuksinen hevimies, nimeltä Miksu, alkoi ottaa meistä kuvia Heban puhuessa puhelimessa ja Jabin yrittäessä leikkiä sillä sen rullalaudalla. Siis please, anna minun kaikki kestää. Jabi kaatuili koko ajan, koska se oli liian kännissä ja oli suoranainen ihme, jos se, kenen kanssa Heba puhui puhelimessa, sai mitään selvää Hebsun puheesta. Minä yritin olla niissä kuvissa kuin en tuntisikaan niitä, mutta eihän siitä mitään tullut, joten aloin itkeä ja juoksin pois autolleni ja ajoin kotiini.

Toisin sanoen eilinen olikin aika paska päivä, mutta toisaalta minusta otettiin kuvia ja minulla on uusi tukka ja minulla on uudet kynnet ja autoni on puhdas ja vahattu ja minusta otettiin kuvia, joten oli minulla sittenkin ihan funtsuu.

Rakkaudella ja aina sinun, Kimmo