Pitkäsoitto - Studiopäiväkirja osa I

Keskiviikko 14.9.2011 klo 10.01 - Pikkukimmo


Kesä-syyskesä 2011

Kesä 2011 tuli ja meni viettäen sen jännittävissä tunnelmissa, sillä odotimme tietoa tulevan LÄPI OVESTA –EP:n julkaisupäivämäärästä. Jotenkin tuo jännitys oli purettava, ja koska keikkoja ei ollut eikä kuulunut, niin päätimme lyödä päämme yhteen suunnitellaksemme tulevan pitkäsoiton biisilistaa sekä sen sisältämien kappaleiden äänitysten toteuttamista. Biisilistaan hyväksyimme melko sulassa sovussa 12 rallia jättäen tietoisesti sellaiset biisit pois, jotka tulisivat jollekin muulle julkaisulle (ts. Läpis –ep:lle sekä osallistumallemme Punkrock romantiikkaa –kokoelmalle).

Päätettyämme pitkäsoitolle tulevat kappaleet, oli seuraavana eteenpäin vievänä askeleena demon äänitys. Se merkitsi sitä, että sovimme yhden lauantai- (vai perjantai-?) illan, jolloin kerääntyisimme yhdessä ilojuomien kera bändikämpällemme äänittämään livenä nuo kyseiset 12 biisiä kovalevynauhalle. Hessu ja Pekka menivät jo edeltävän päivän aikana asentamaan äänitystilan valmiiksi, jotta me voisimme äänityspäivänä vain astella rikospaikalle soittamaan laulumme narulle. Tällä toiminnalla saimme minimoitua allekirjoittaneen kiukuttelun mahdollisimman minimiin, tässä näin jälkikäteen tarkasteltuna miltei täydellisesti onnistuen.

Äänitysten alkaessa soitimme kaikki biisit putkeen. Vain pari kolme kappaletta jouduimme aloittamaan muutaman kerran uudestaan jonkun meistä muistaen biisin sävellyksen tai sovituksen hieman erilaiseksi kuin orkesterin muut jäsenet muistivat. Kuitenkin saimme kaikki äänitettäväksi tarkoitetut biisit narutettua, jonka jälkeen pidimme hieman luovaa taukoa, jotta jaksaisimme äänittää samaiset biisit vielä toistamiseen.

Kaikkien teosten ollessa kahteen kertaan purkitettuna, kävimme kiinni sekä lead- että taustalaulujen äänittämiseen. Tämä vaihe sujui varsin mutkattomasti, toisin kuin äänitysten jälkeinen raitojen editointi turhien ääntelyjen poisleikkaamiseksi; kyseisiä ääntelyjä saattoi olla digitaalinarulla jopa enemmän kuin pääasiallisia lauluosuuksia, varsinkin mitä tulee allekirjoittaneen lauluraitaan.

Loppujen lopuksi hieman humalapäissään äänityksiä kuunnellen totesimme niiden ajavan asiansa vallan erinomaisesti, kunhan Heikki opettelisi ensin käyttämään äänityksissämme käyttämäämme - normaalista poikkeavaa - softaa ja saisi editoitua ja miksattua biisit kuuntelukelpoisiksi.

Tämän tehtyään Heikki totesi demon kitararaidat käyttökelvottomiksi liiallisten rumpuvuotojen vuoksi; kitarat pitäisi äänittää uudestaan. Tämä saatiin tehtyä, joskaan ei välttämättä ensimmäisellä, toisella saati kolmannella sopimallamme ajalla, mutta joka tapauksessa kaikki debyytillemme ajatellut kappaleet on nyt demotettu, ja suurimmasta osasta biisejä on jo selkeä kuva siitä, miltä ne tulevat kuulostamaan lopullisina versioina.

Tarina jatkuu, kunhan seuraava askel on takanapäin. 

-PikkuKimmo-