Meillä oli keikka jossain, mutta mä en kuollaksenikaan muista missä. No mua tietysti kuitenkin jännitti ihan älyttömästi, kuten aina. Me oltiin siinä soiteltu jokunen biisi ja yleisöä oli aika vähän, mutta ne oli sitäkin aggressiivisemmin messissä. Eli stagelle kömpi jatkuvasti jos jonkin näköistä
hiihtäjää heilumaan ja huojumaan.
Meillä oli keikka jossain, mutta mä en kuollaksenikaan muista missä. No mua tietysti kuitenkin jännitti ihan älyttömästi, kuten aina. Me oltiin siinä soiteltu jokunen biisi ja yleisöä oli aika vähän, mutta ne oli sitäkin aggressiivisemmin messissä. Eli stagelle kömpi jatkuvasti jos jonkin näköistä hiihtäjää heilumaan ja huojumaan. No kävikin sitten niin, että Kimmon Gibson Les Paul custom (1954–1960) kitaraan tuli hirvittävä naarmu! Kimmo on tarkka poika tavaroistaan ja niinpä hän suivaantui onnettomuudesta niin suuresti, että lopetti soittamisen ja poistui paikalta pakkaamaan kamojaan autoon. Itse olen tarkka poika esiintymisistä, sillä koen olevani palveluammatissa. No, eipä me siinä voitu Hessun kanssa drum n’ beissiäkään alkaa tykittämään, joten keikka loppui siihen, ja aika moni paikalla olijoista olikin pirun pahoillaan.
Tavoitin Kimmon pihalta pakkauspuuhissa ja erotin hänet bändistä välittömästi. Olin niin kiukkuinen, etten herättyäni ja tajuttuani, että episodi olikin vain unta, pystynyt heti antamaan Kimmolle anteeksi tätä omasta mielestäni tarpeetonta, joskin vain omassa alitajunnassani tapahtunutta kiukuttelua ja lapsellista käyttäytymistä. Hetken harkitsin jo Kimmon kortistoon siirtämistä myös reaalielämässä, mutta koska en tunne muita kitaristeja (varsinkaan kovia), päätin sittenkin antaa Kimmon jatkaa riveissämme. Pidin sille kuitenkin puhuttelun ja korostin, etten jatkossa tule sietämään moista käyttäytymistä minkäänlaisissa astraali- tms. sfääreissä.
Jep, hyvä keikka se varmastikin oli, kun vain muistaisi missä ja koska se vedettiin.
-Jarspis
