Kotikaupungin festarit

Riihimäki Rock on Riihimäellä järjestettävä kaksipäiväinen festivaali, jonka toisen päivän ensimmäisenä esiintyjänä vuonna 2010 toimi Jarspis's Allstars.

Olin liikkeellä ajoissa perjantaipäivänä ja vein rockiin paitojamme myytäväksi (joita ei mennyt yhtään), sekä hakemassa artistipassimme ym. sälät pääkallopaikalta.

Riihimäki Rock on Riihimäellä järjestettävä kaksipäiväinen festivaali, jonka toisen päivän ensimmäisenä esiintyjänä vuonna 2010 toimi Jarspis's Allstars.

Olin liikkeellä ajoissa perjantaipäivänä ja vein rockiin paitojamme myytäväksi (joita ei mennyt yhtään), sekä hakemassa artistipassimme ym. sälät pääkallopaikalta. Tämän jälkeen hilpaisin kotiini juomaan pari bisseä, aikomuksenani transportoitua festivaalihumuun porttien aukeamisen aikoihin.

Koska ilma oli kuin morsian, päätin kävellä tuon parin kilometrin matkan festivaalialueelle, kun ei kerran mikään kiirekään ollut. Pääportilla elvistelin rehvakkaana artistipassini kanssa, mutta sisäänpääsyni evättiin välittömästi rannekkeen puuttumisen johdosta. Laahustin nöyränä takaisin kotiin penkomaan saamaani kirjekuorta ja rannekkeet löytyivät kuin löytyivätkin sieltä. Kusi päästä pois valuneena ja jalat jälleen tukevasti maata kyntäen palasin festareille, tosin tällä kertaa tätini Ingan kyyditsemänä.

Hessu saapui paikalle lähes viiveettä oman saapumiseni jälkeen, joten aloimme hörppiä viiden ja puolen euron hintaisia oluttuoppeja. Olimme näet suunnitelleet käyttävämme saamamme ilmaisiin oluisiin oikeuttavat lipukkeemme (1 per naama = 3 kpl) vasta keikkapäivänä. Keskustelimme vakavista poliittisista ja filosofisista teemoista ja seuraamme liittyi illan kuluessa kaikenkarvainen joukko renttuja ja retkuja. Rahan menoa ei voinut estää, kunnes ymmärsimme siirtyä viiaipii-alueelle ja huomasimme, että bissemuki oli siellä ruhtinaalliset 50 senttiä halvempi.

Seuraavana aamuna oloni oli mitä mainioin, joten skippasin roudaamisen ja tapasin ukot soundcheckissä puolilta päivin. Aiemmin ilmoitetusta poiketen checkauksen sai kuitenkin aloittaa vasta kahdelta, johtuen viereisen siunauskappelin aikatauluista. Kasasimme siis backlinen stagelle ja painelimme keskustaan syömään. Ja siellä kaikilla oli niin muu-kaa-vaa, paitsi Hessulla, joka joutui matkustamaan sikaosastolla mennen tullen. Ja Kimmo ei syönyt.

Maittavan ja ravitsevan aterian jälkeen palasimme festareille, jossa backstagetelttamme olikin jo valmiina. Mutta mitä ihmettä, siellä ei ollut lainkaan alkoholia, mikä tuntui oudolta, sillä soitimme keikan viinapalkalla. Asiaa tiedusteltuamme selvisi, että wiunaa ei ollut, koska emme olleet toimittaneet catering-raideria, eikä bäkkäriemäntä siksi ollut varma täysi-ikäisyydestämme (kommentti tuntui oudolta, mutta mukavalta). Hän onnistui kuitenkin haalimaan kasaan kohtuullisen määrän siidereitä ja lonkeroita riemuksemme.

Soundcheckissä jännitti niin, että jalkani tärisivät ja soitimme Rancid- coverin ihan älyttömän hitaasti. Keikan aikana ei enää tärisyttänyt, mutta huomasin laittaa vahvistimeni päälle vasta ekan stygen puolivälissä. Soitettiin hyvin ja oltiin hauskoja biisien välissä. Checkin ja vedon välissä takalavalla Anna Puu muuten tervehdyksen omaisesti nyökäytti aavistuksen verran päätään minuun katsoen ja hymyili.

Vedon jälkeen roudasimme kamat saman tien treenikselle, jotta kuskimme Juho (joka käväisi laulamassakin vähän hymistä lavalla) pääsi lähtemään kotiin jännittämään jalkapalloa. Palkaksi annoimme kaikki saamamme lonkerot, sekä toivottavasti tarjosimme maittavan pastalounaan (jos emme, niin pistä korvan taa, tarjotaan tulevaisuudessa!). Viimeiset siideritölkit jemmasin kiven koloon lavan takana, joita kävin sitten illan aikana hörppimässä Martti Syrjän ja Olli Lindholmin seurassa (eli kymmenen metrin päässä yksin ja hiljaa).

Festivaali-illan vietto jatkui rahvaan parissa ystävien ja sukulaisten ympäröimänä, Kimmon äidin moittiessa poikansa kielen käyttöä esiintymisemme aikana.

-Jarspis