Studiopäiväkirja

Sunnuntai 22.8.2010 - Jarspis


Päivä1, marraskuu 2008

Ajan kesken duunireissun Kotkasta treenikselle Hyvinkäälle demottamaan 13 tai 14 biisiä. Soitetaan livenä, mutta ihan kaikki ei mene ykkösellä.

Päivä2, joulukuu 2008
Kasaamme pelit ja vehkeet Rockstar studiolla Hyvinkäällä. Hessu vaihtaa basarin etukalvon, johon kirjailen iskulauseen. Lopputulos on rumempi kuin vanhassa. Teemme rumpumikityksen ja säädämme soundeja.

Päivä3, joulukuu 2008
Soitamme pohjat noin puoliin aiemmin demotetuista biiseistä. Ihan vitullista säätöä tunti tolkulla ennen sävelenkään äänittämistä. Hessulla menee hermot kerran tai pari, Kimmolla noin sata kertaa. Soitto alkaa kulkea vasta harjoituskierroksen jälkeen, mutta alamme olla hiukan jurrissa. Ei haittaa!

Päivä4, joulukuu 2008
Soitan bassot edellisenä päivänä äänitettyihin biiseihin, koska livenä vedetyt soundaa huonolle ja ovat täynnä virheitä. Vedämme myös laulut, soundi on hyvä koska olen vetänyt pari päivää bissee ja pikkusikareita.

Päivä5, helmikuu 2009
Soitamme pohjat loppuihin aiemmin demotetuista biiseistä, lukuun ottamatta kappaletta Kolme Sanaa, jonka olemme päättäneet jättää pois. Äänitys miljöönä Orimattila-instituutti, jossa Hessu ja äänimies Markus ovat jo aiemmin päivällä kasanneet systeemit. En muista säädön määrää, mutta Kimmon hermot on loppu viimeistään kakkoskitaroita äänitettäessä.

Päivä6, helmikuu 2009
Orimattila-instituutti, yritämme äänittää leadlauluja kahdessa tai kolmessa eri tarkkaamossa, mutta soundi on kaikilla mikrofoneilla ja etusilla paska, ja äänitystasot putoilevat räyhähenkien vaikutuksesta täysin käsittämättömästi. Kimmo ei ole paikalla, mutta Hessulla menee hermot aivan tyystin ja äänimies Markuksellakin ihan kiitettävästi.

Päivä7, maaliskuu 2009
Ostamme lisää aikaa Rockstar studiolta. Juomme kaljaa bar zoomissa ja odotamme studion avaimia, joita emme saa.

Päivät 8-10, maaliskuu 2009
Saamme avaimet ja vedämme laulut biiseihin, joista ne vielä puuttuu. Muisti pätkii tässä kohtaa, olimme studiossa 3 tai 4 päivää, mutta en muista mitä siellä teimme. Ei voitu vetää lauluja koko aikaa. Ehkä miksattiin vähäsen.

Päivä 11–13, loppukesää tai alkusyksyä 2009
Hessu miksaa Hymypojan, Homo Japiensin ja Pahan Huomenen, mää jeesailen. Jani Loikas masteroi biisit myöhemmin ja täräytämme cd-r:n promokäyttöön.

Päivä14, talvi 2010
Palaveri. Päätämme duunata omakustanne ep:n, ellei julkaisijaa satu löytymään. Päätämme, mitkä biisit tulevat julkaisulle päätymään.

Päivä15, kevät 2010
Laadimme ep-projektin aikataulun, ja listaamme tehtävät asiat. Aikataulu alkaa kusta since day one.

Päivä16, heinäkuu 2010
Aloittamme miksauksen Pekan pajalla, mutta Juho on vienyt tärkeitä tietokoneen osia (omiaan) johonkin, eikä konetta voi käyttää miksaukseen. Käytämme Hessun konetta, mutta siitä löytyvä pro toolsin vanha versio ei toista biisejä. Harmittaa, mutta hermot ei mene (Kimmo ei ole paikalla, sillä olis menny).

Tarina jatkuu samalla lepakkokanavalla,
samaan lepakkoaikaan,
kunhan taas tehdään jotain...

Stay tuned!

-Jarspis