Eka keikka, Cantina

Rakas päiväkirja.

Se oli jännittävä ilta. Jokainen meistä oli niin sanotusti täpinöissään; ”tänä iltana on ensimmäinen keikkamme” pyöri meidän jokaisen pääkopassamme. Jännitti, jopa ehkä pelotti hieman, mitä ilta olisi tuomassa muassaan.

Rakas päiväkirja.

Se oli jännittävä ilta. Jokainen meistä oli niin sanotusti täpinöissään; ”tänä iltana on ensimmäinen keikkamme” pyöri meidän jokaisen pääkopassamme. Jännitti, jopa ehkä pelotti hieman, mitä ilta olisi tuomassa muassaan.

Olimme nuoria, oi niin nuoria ja kuolemattomia. Meitä ei estäisi mikään. Olimme muita ylempänä tai jos emme vielä, niin illalla sitten kun olisimme tuon baarin korotetulla soittonurkkauksessa. Kaikki katsoisivat, idoleeraisivat meitä. Tupa olisi täynnä. Kaikki laulaisivat mukanamme huolimatta siitä, ettei kukaan ollut koskaan aiemmin kuullut nuottiakaan meidän tekemistä biiseistä. Hyvä kun me olimme, sillä ehdimme treenata ennen keikka neljä-kuusi kertaa, jos oikein muistan. Odotukset itseämme kohtaan olivat kuitenkin korkeat, aivan kuten tänä päivänäkin ja aivan kuten kuuluu olla.

Tuolla keikalla alkoi myös kaunis toveruus, kun Pekka miksasi meitä ensimmäistä kertaa. On ihanaa ajatella, että menetimme molemmat neitsyytemme tuon illan aikana. Niin siis niin kuin kuvainnollisesti sanottuna.

St. Bismarck, joka vielä noina synkkinä syksyisinä päivinä ylpeänä kantoi vielä nimeä Tallahazzie, oli illan avaava akti. Tuohon aikaan heidän settinsä koostui pääasiallisesti cover-biiseistä, varsinkin Hurricanesista, jos oikein muistan. Suoraan täytyy tunnustaa, etten muista heidän tuolloisesta vedostaan yhtään mitään, koska keskityin samaan aikaan takahuoneessa jännittämään tulevaa keikkaamme.

Kaikesta huolimatta tunnelma takahuoneessa oli rento ja hyvä. Vaikka olimme jo aiemmin useiden vuosien ajan soittaneet lukemattomia keikkoja yhdessä, niin silti tilanne tuntui aivan uudelta. Meitä oli vain kolme aikaisemman neljän tilalla; Jarspis oli ensimmäistä kertaa keulatähtenä meidän, siis pikkukimmon ja Hessun, toimiessa taustahyökkääjinä; meillä oli ensimmäinen settilista, johon olin vereni vuodattanut. Se oli uuden alku. Meillä oli mahdollisuus sopia tietyistä maneereista, jotka seuraisivat voittoisilta keikoilta toisille: biisilistat tekisi tästedes pikkukimmo; kokoontuisimme kaikki kolme yhteen päät vastakkain ennen keikkaa (niinku isot bändit tekee) luodaksemme yhteishenkeä (tämä valitettavasti kaatui jossain vaiheessa siihen, että harvassa paikassa meillä on ollut takahuone ja tämä vaatisi sellaisen rauhallisen paikan); joka keikalla Jarspiksen välispeakit liittyisivät jotenkin ennalta sovittuun teemaan, joka luonnollisesti vaihtuisi joka keikalle. Ensimmäisen keikan teema oli muistaakseni ”Jarspis’s Allstarsin eka keikka”, ellen täysin väärin muista.

Itse keikka meni muistaakseni hyvin. Tai niin hyvin kuin ensimmäinen keikka voi mennä, jos ei ole harjoitellut tarpeeksi ennen sitä. Biisit eivät vielä olleet selkärangassa, mutta innostus toisaalta korvasi puutteet. Pääasia keikassa oli se, että huomasimme suurimman osan biiseistä toimivan livenä ja näin ollen saimme lisää potkua ja uskoa tekemisiimme. Vain lisää treeniä ja uusia biisejä innostusta kadottamatta ja olisimme pysäyttämättömiä.

Näin edelleen vilpittömästi uskoen,
rakkaudella,

PikkuKimmo