Rakas päiväkirja.
Kaikkien näiden suurenmoisuutta hehkuvien keikkamuistelmien lukijoilla (onko niitä?) varmaan jossain vaiheessa tulee mieleen kysymys, että epäonnistuvatko nuo punkrockeliitin ilmiömäiset, omat soittimensa tuntevat virtuoosit koskaan, missään ja millään elämänalueella? Ei. Siis jos jätetään ne yksittäiset soitetut väärät sävelet (bassolla ei soiteta sointuja) kysymyksen ulkopuolelle. Sellaista kuitenkin tapahtuu äärimmäisen harvoin. No mutta asiaan.
Rakas päiväkirja.
Kaikkien näiden suurenmoisuutta hehkuvien keikkamuistelmien lukijoilla (onko niitä?) varmaan jossain vaiheessa tulee mieleen kysymys, että epäonnistuvatko nuo punkrockeliitin ilmiömäiset, omat soittimensa tuntevat virtuoosit koskaan, missään ja millään elämänalueella? Ei. Siis jos jätetään ne yksittäiset soitetut väärät sävelet (bassolla ei soiteta sointuja) kysymyksen ulkopuolelle. Sellaista kuitenkin tapahtuu äärimmäisen harvoin. No mutta asiaan.
Yksi parhaimmista ja mieleenpainumattomimmista keikoista/keikkareissuista joita olen koskaan tehnyt, oli meidän tähän mennessä (8/10) ainoa visiittimme tuonne Orimattilan ja Heinolan välimaastoon, Suomen tuulisimpaan kaupunkiin, Suomen Chicagoon, Lahteen. Puitteet olivat loistavat; hotellimajoitus sekä takahuonekaljat!
Lähdimme siis hyvillä mielin matkaan kohti Lahtea Jarspiksen escortilla (focuksella), koska meidän ei tarvinnut ottaa mukaan muuta kuin kielisoittimet ja jotain kovaäänisiä juttuja rumpuihin. Tai ei ne enää olleet kovaäänisiä, kun ne olivat melkein silppua. Loput kamat tarjoaisi meitä keikalle pyytänyt bändi. Minä totta kai otin myös Mesan mukaani, koska se on paras (Mesa/Boogie voi ottaa yhteyttä lahjusten lähettämiseksi sähköpostiini pikkukimmo(at)gmail.com, toim. huom.(<-- ihan lauseen rakenteesta jo huomaa, että toimituksen huomautuksen on kirjoittanut Kimmo ite, Jarsp. huom.)).
Matka sujui hyvin hikoillessa NOFX:ää kuunnellessa. Välillä pysähdyttiin ihmishuoltoasemalle ostoksille (kaljaa, sikareita, tupakkaa, po-ottuja) sekä ihmettelemään Saksalaisia turisteja. Tulitikut näyttivät olevan kuuminta hottia tänä päivänä.
Lahteen päästyämme vaikein osuus oli löytää Cumulus-hotelli (ilmaisten hotelliöiden tarjoamiseksi kts. yst. s-posti yllä), joka tarjoaisi meille satiininpehmeät yöunet sekä täyttäisi vatsamme aamulla hyvin nukutunu yön jälkeen. Perille löydettyämme tyhjensimme auton ja kävimme tutustumassa The Shelterin jätkiin sekä hotellihuoneeseemme. Soundcheck, jonka jälkeen paikallisen Lidlin olutvalikoiman tarkastaminen. Paljon oli myynnissä edullisia ja mielenkiintoisia Saksalaisia tuontioluita. Ostimme kaksi mäyräkoirallista Olvia.
Eritäytyminen hotellihuoneeseen, kunnes olimme juoneet itsemme riittävän sosiaalisiksi ja ”hauskoiksi”, jotta uskaltaisimme kohdata ihmisiä reviirimme/sosiaalisen piirimme ulkopuolelta. Ei onnistuttu. Löysimme tien takahuonekaljojen luo, joiden seurassa viihdyimme vallan mainiosti aina keikkaan asti sisäpuolelta lukitussa takahuoneessa. Porilaiset Karhut ovat ystäviämme.
Keikasta on jälkikäteen vaikea sanoa, että menikö se hyvin vai ihan vitun hyvin. Sillä hetkellä ainakin jälkimmäisesti ja luultavasti siitä syystä, että olimme kaikki juoneet hyvät pohjat keikan onnistumiselle.
Onnistuneita vetoja juhliessa menikin sitten aamuun saakka Shelterin poikien tarjoten meille lämpimän suojan meidän tarjotessamme heille siitä hyvästä kaljaa, jota meillä oli jäänyt hotellihuoneeseen ainakin 21 pullollisen verran. Kotimatka oli hiljainen.
-PikkuKimmo
