Yhden päivän juttu

Rakas päiväkirja.

Soitimme tämän kuluvan vuoden helatorstaina Hyvinkään kyläjuhlissa naamioituneena hyvinkääläisiksi hyvinkääläisten joukkoon. Tässä onnistuimme ilmeisesti erinomaisesti, koska emme nähneet kenenkään osoittelevan sormellaan meitä kohti syyttäen meitä kerettiläisiksi (hyvinkääläisille = riihimäkeläinen).

Mutta small talkin jälkeen itse asiaan.

Poistuin kotoani joskus klo 10 aikaan suunnitelmanani käydä ensin kopioimassa biisilistat vanhempieni luona, jonka jälkeen suuntaisin bändikämpälle, mistä taas veisin tarvittavat kulutushyödykkeet iltapäivän rikospaikalle. Tässä vaiheessa on mielestäni tärkeä huomauttaa, että yhden päivän juttu on päihteetön tapahtuma, jonka vuoksi se päättyy jo klo 17, jotta sen jälkeen olisi vielä hyvin aikaa vetää niin sanotusti perseet olalle. Kaikki ovat siis tyytyväisiä: kukkahattutädit voivat nauttia rauhassa kahvinsa ja grillimakkaransa ilman, että joutuisi katsomaan aidatun alueen takana laillisia päihdeaineita käyttäviä maanasukkeja, ja ne, jotka viettäisivät aikansa tuolla aitauksen paremmalla puolen, ehtivät vallan mainiosti nauttimaan iltaa lasituopista päivätapahtuman jälkeenkin.

Vanhempieni kotiin saavuttuani huomaan, että siellä ei ainakaan ole ollut edellisenä iltana/yönä alkoholitonta tapahtumaa: tyhjiä olut-, siideri- ja lonkeropulloja sekä iältään n. parikymppisiä ikipoikien alkuja makaa siellä täällä. Siihen sen enempää nenääni työntämättä kopioin päivän settilistasta tarvittavan määrän kopioita ja lähdin paikasta B kohteeseen C, jonne päästyäni lastasin autoon kaikki tarvittavat ainee.. siis kamat ja menin päätepisteeseen D.

Päivän rikospaikalla makkara tirisi ja eläkeläiset kulkivat seassa loppumattoman kojumeren. He katselivat ja hiplailivat kojuissa myytäviä tuotteita, hymyilivät myyjille ja siirtyivät makkarakojun kautta kahville. 2 euron kahvia juodessaan he keskustelivat siitä, kuinka mitään ei enää kannata ostaa toreilta tai markkinoilta, koska silloin jäävät bonukset saamatta. Tästä kaikesta välittämättä kannoin omin hartialuuvoimin kamamme keikkapaikallemme ja lähdin takaisin kotiin.

En ehtinyt viipyä kotonani kauaakaan, kun Jarspis ilmoitti puhelimitse olevansa kännissä ja matkalla junalla Hyvinkäälle. Sovimme tapaavamme Joutsenen terassilla, koska siellä saa oluesta bonusta. Ensin vain piti onnistua etsimään autolle parkkipaikka, joka onneksi loppujen lopuksi löytyikin. Sitten menin juoksujalkaa ohi raittiin ihmisjoukon nähden sieluni silmin itseni puristamassa kylmää tuoppia, jonka sisältö on kuplivaa ja väriltään jotain kullan ja kuparin välimaastosta.

Yhdet tuopilliset tuota maltaista jumalten juomaa nautittuamme lähdimme kävelemään kohti päivän tapahtumapaikkaa. Aikaa oli mainiosti tuhlattavaksi asti jäljellä, joten päätin osallistua päälavalla soittavaan maailman tai ainakin Suomen ellei vähintään Hyvinkään suurimpaan akustisten kitaroiden kuoroon. Punk-kitaristina soitin tietysti kaikki biisit muita puolta nopeammin. No mutta tulipahan soiteltua 59 muun kitaristin kanssa sammoo kappaletta, jota tuskin tulee ihan heti tapahtumaan.

Suuren akka(ri)kuoron jälkeen Jarspis ja Hessu suuntasivat kaljalle ja minä jäin viettämään aikaani perheeni kanssa ihmetellen makkarakojujen määrää. Sen jälkeen menimme nauttimaan 2 euron kahvit jäätelöineen, joiden jälkeen kello olikin jo 15.30, joten päätin käydä katsastamassa keikkapaikan tilanteen. Kaikkien suureksi yllätykseksi meitä edeltävä bändi oli jättäytynyt kenellekään mitään ilmoittamatta tapahtumasta pois, joten 5 min roudausajan sijaan saimme aikaa n. 25 min! Hyvä, sillä nyt meillä oli hyvin aikaa asetella myös kaunis lakanamme seinälle eikä sitä näin ollen tarvinnutkaan levittää lattialle.

Keikka oli itsessään ihan jees, vaikka ehkä pientä takeltelua oli soittamisessa ja kaaduin näyttävästi näyttäväksi tarkoitetun hypyn päätteeksi. Jarspis ei kuulemma kuullut lavalla mitään ja unohteli joitain säkeistöllisiä sanoja. Hessun soitossa en kuullut mitään ihmeellistä, mutta eipä tainnut hänenkään fiilis kaikkein ylimmillään olla. Keikka oli kaiken kaikkiaan siis hyvin samanlainen kuin kaikki muutkin päihteettömissä tapahtumissa soitetut keikat: kireä ja laadultaan n. 80 % normaaleista keikoistamme. En tarkoita sitä, että olisi pakko juoda olutta lavalla tai olla edes pienessä nousussa, vaan sitä että jos tapahtumapaikalla on alkoholitarjoilua, niin silloin myös yleisö ottaa rennommin. Ja keikathan ovat mitä enemmissä määrin vuorovaikutteista kanssakäymistä bändin ja yleisön välillä; jos yleisö ei voi hyvin, niin harvemmin voi bändikään, ja sama toimii myös toisinpäin.

No keikka tuli ja meni. Kamat autoon, kamat kämpälle, auto rakkaan puolisoni toimesta kotiin ja minä yhdessä Hessun ja Jarspiksen kanssa kirjastonpuistoon nauttimaan pari olutta sivistyneesti. Iloksemme paikalle saapui myös kaksi paikallista poliittisten piirien vaikuttajaa, joiden kanssa juttelimme niitä näitä harmoniassa kaikkien muiden kanssa. Nautinto sillä paikalla jäi kuitenkaan lyhyeen, kun poliisit käskivät meidän siirtyä jonnekin muualle, mikäli tahdoimme alkoholia sisältäviä laillisia päihdeaineita nautiskella. Kaupungilla on kuulemma uusi tiukempi linja alkoholin julkisen käytön suhteen, minkä päättelimme johtuvan tulevan vuoden kuluessa keskustaan avattavasta kauppakeskuksesta; kuka siellä nyt uskaltaisi asioida, jos ulkopuolella on joku kaljapullo kädessä? Päätimme sitten siirtyä aidan vihreämmälle puolelle pois toisten silmistä ja mielistä.

pikkukimmo