Levynjulkaisukeikka @ Jalostamo, Hywinkää 19.7.2013

Aah. Aurinko paistaa ja on lämmintä. Viikonloppu häämöttää kokonaisena edessä. Illalla on levymme julkaisua juhlistava keikka yhdessä tamperelaisen We Are Waitingin kanssa. Tänään bailataan, ajattelen, ja eurodance-musiikki alkaa soida päässäni vimmatulla tavalla.

Koska on tällainen erilainen keikka, ajattelin jo etukäteen, että voisin ottaa vähän rennommin: 
voisin mennä junalla Hämeenlinnasta Hyvinkäälle, ja voisin jo matkalla avata ensimmäisen oluen. Sitten sovin jo W.A.W:n kanssa, että he ottaisivat minut kyytiin Tampereelta tullessaan. Nyt ajan vihreällä Focuksellani vanhaa kolmostietä kohti bändikämppää, missä Jarspis ja Hessu minua jo vartovat.

Ajan paikalle, kaadan autostani takapenkit, kannan soittokamat bändikämpältä ulos, jotta Jarspis ja Hessu saavat tungettua ne autoon. Minä ja Jarspis viedään kamat Jalostamoon, ja Hessu tulee kävellen perästä, koska autoon ei kamojen lisäksi mahdu kuin kuski ja pelkääjä.

Jätän Jarspiksen Jalostamon etuovelle, koska hän käy ilmoittamassa Elviksen olevan talossa, kamojen autossa ja auton mitä pikimmiten takapihan lastauslaiturin luona. Jarspiksen tullessa takaovelle kamat on jo pinottu lastauslaiturille, ja allekirjoittaneesta ja Focuksesta on näkyvillä enää kadusta irronnut pölypilvi ja kaksi mustaa viivaa asfaltissa.

Vien auton vanhemmilleni ja heitän sen avaimet, niitä vähään aikaan tarvitsematta, eteisen lipaston päälle, ja kinuan kyydin takaisin kirkolle.

Takaisin paikanpäälle päästyäni säädetään kamat kasaan ja pannaan soundit kohdilleen. Tehdään checki pitkän kaavan mukaan. Kokeilemme uutta tapaa saada lavan äänimaailma kohdilleen: Pekka käskee minua laittamaan kitaravahvistimen niin kovalle kuin olettaisin sen tarvitsevan olla, jotta kuulen sen rumpujen alta. Silmäni pyöristyy innostuneisuudesta kuin pikkupojalla, joka näkee elämänsä ensimmäisen kerran kondomin. Laitan vahvistimen kovalle, ehkä jopa liian kovalle, mutten kuitenkaan laita sitä hiljemmalle nyt, kun ei kerran niin käsketä tekemäänkään. Siirryn kuitenkin sen verran pois vahvistimen edestä, ettei kuulo mene aivan kokonaan.

Onnistuneen soundin tarkastuksen jälkeen menemme syömään miltei naapurissa sijaitsevaan pitseriaan. Kukin meistä saa lempiruokaansa: ilmaista.

Takaisin Jalostamoon, missä W.A.W. tekee omaa soundin tarkastustansa. Sen jälkeen kulutamme aikaa juodessamme kaljaa alla taivaan, josta pilvettömyys tekee epäharmaan.

Menemme sisälle jännittämään sitä, tuleeko ketään katsomaan. Paikka ammottaa tyhjyyttään, vaikka kello on jo vaikka mitä! W.A.W:kin on tarkoitus aloittaa settinsä tuota pikaa. Ja niin he aloittavatkin, ja kuin taikaiskusta alkaa ihmisiksi luokiteltavia eläimiä tulla sisään musiikin sulosointujen vetäminä.

Näen W.A.W:n ensimmäistä kertaa. Kuulostaa hyvältä, vaikka biisit menevätkin huomattavasti hitaammalla tempolla kuin mihin on tottunut silloin, kun Jaakko on mikrofonin takana. He omistavat minulle yhden biisin, koska olin kuulemma haukkunut heidän kuulostavan Queeniltä. Oman muistini mukaan sanoin Jaakon vain muistuttavan Freddie Mercurya, en koko bändin kuulostavan Queeniltä.

W.A.W:n hienon keikan jälkeen on meidän vuoromme nousta lavalle. Levyn julkaisun kunniaksi olimme jo aiemmin päättäneet soittaa kaikki levyn biisit sekä niiden lisäksi pari biisiä Läpikseltä. Siis yhteensä 12 biisiä normaalin n. 9 biisin setin sijaan. Toivottavasti yleisö jaksaa, toivottavasti me jaksamme.

Aloitamme keikan, joka on heti alusta alkaen yhtä juhlaa. Lavalle kuuluu kaikki todella hyvin. Hymyilyttää, ja hymyilyttää vielä enemmän, kun huomaa yleisölläkin olevan hauskaa: jengi pogoo, kiipeilee valostrussia pitkin, laulaa biiseissä mukana ja crowdsurffaustakin näkyy. Aivan mahtavaa! Setin biisitkin on juuri oikeassa järjestyksessä. Voisin melkein vannoa tämän olevan paras keikka, mitä ollaan tähän mennessä soitettu.

Varsinaisen setin jälkeen meidät ystävällisesti pyydetään takaisin lavalle, ja päätämme soittaa vielä kaksi biisiä eli soitammekin kolme. I <3 punkero.

Kiitos kaikille paikanpäälle saapuneille! Ilman teitä keikka ei olisi ollut niin hyvä kuin se nyt oli. Se on mahtava tunne, kun huomaa saaneensa jotain sellaista aikaiseksi, mistä muutkin kuin vain me kolme pidämme. Te teette tästä helvetisti hauskempaa, ja teidän ansiostanne jaksamme yrittää enemmän kuin koskaan.

Tattis ja nähään taas keikoil!

Punkero Kimmo