Pub Hopea Harakka w/ St. Bismarck 27.2.2010

Rakas päiväkirja.

Tänään se päättyy; meidän yhteinen ja raskas kiertuetaival yhdessäseinttareiden kanssa, mikä onkin ihan hyvä asia, sillä ei me oltais enää niitten naamoja jaksettu katsellakaan eikä niitä voi koko ajan vaatia pitämään paperipusseja päissään. Sitä paitsi nekin alkaa vituttaa. Kuskiksi/roudariksi saatiin tällä kertaa pikkuveljeni IsoMika. Which was nice.

Roudaus sujui samalla tavalla kuin viimeksikin höystettynä meikäläisen kiukuttelulla pyhiä Bissuliisoja kohtaan. Kiukuttelun aiheena oli tällä kertaa ”kiitos omien kamojenne nippuun laittamisesta Pelikentässä, niin että meidän ei tarvinnut kuin nostaa ne auton kyytiin :)”. Näin tunnelma oli jo pilalla ennen kuin sitä yritettiin edes nostaa. Missi on suoritettu. Pub Hopea Harakan miljöötä ja baarin pihalla olevaan asuntoautoon sijoitettua tatuointistudiota ihailtuamme aloitimme jälleen auton purkamisen führerimme, Pekan, alati valvovan silmän alla. Kasaus, tsekkaus ja kolmesta kaljasta nauttiminen. Allekirjoittanut yritti kotona käydä nauttimassa neljännen salaa, mutta edesmennyt pikkuveljeni narautti minut muille.

Keikka meni hyvin ja rautaisella ammattitaidolla, mutta olihan meillä pitkä ja sitäkin raskaampi kiertue takana. Aatekauppa jouduttiin jättää väliin Hessun voimien puutteesta, mutta muuten meni taas ihan vitun hyvin.

Keikka meni, loput levyt myytiin ja kai muutama tai ainakin pari tai yksi paitakin meni kaupaksi. Soitettiin toisena, joten ei ehditty tällä kertaa ihmisiä enää pelastamaan viinan kiroilta.

Roudaamisen ja kotiinlähdön koittaessa oli Mika herätettävä Jeesuksen kosketuksella henkiin, mutta kun Jeesus ei tullut, niin saman asian sai ajaa avokämmen. Purku, pakkaus, purku, pakkaus ja sitäkin enemmän kiukuttelua ja ilta oli siinä. Vhittu rok en rol vhittu whooo!

T: PikuKimmo